TIIMI
RUTH
Hiusmuotoilija, sertifioitu kestopigmentointi-osaaja, koulutettu hieroja, jalkahoitaja (at) & kosmetologi
Olen Ruth, Casabellan perustaja & liikkeen toinen omistajista. Yli 20 vuoden kokemus kauneudenhoitoalasta yhdistettynä jatkuvaan kouluttautumiseen & palvelujen kehittämiseen näkyvät intohimona ammattejani sekä liikettämme kohtaan.
Erikoisosaamista minulta löytyy kestopigmentoinneista, laitehoidoista kasvoille sekä jalkahoidoista. Terveydenhuollollisesta jalkojenhoito ammattitutkinnon menestyksellisestä suorittamisesta olen saanut Mestarikiltaneuvoston myöntämän eräänlaisen kunniakirjan eli Kisällinkirjan. Nöyränä mutta erittäin onnellisena oli suuri kunnia ottaa vastaan myös tunnustus ja palkinto tulla valituksi vuoden 2019 hankasalmelaiseksi yrittäjäksi.
Rakastan tehdä tarkkuutta vaativia töitä ja erityisesti kaikkea, mistä näkee saman tien työn tuloksen. Koulutukset ovat intohimo, ja olenkin hakeutunut ihailemani kollegojen oppiin sekä kansainvälisiin koulutuksiin aina kun se on ollut mahdollista. Vaadin itseltäni paljon, janoan uutta tietoa ja koen suurta halua kehittyä alan huippuosaajaksi.
Haluan tarjota asiakkailleni aina uusinta ja parasta palveluvaihtoehtoa turvallisesti ja hyvällä ammattitaidolla. Työpäivissäni iloitsen ihanista asiakaskohtaamisista, kauniista lopputuloksista sekä meidän huipputiimistä, joka on minulle äärimmäisen tärkeä!
Lämpimästi tervetuloa! @pmubycasabella
MIA
Parturi-kampaaja, SKY-kosmetologi, jalkahoitaja (at) ja koulutettu hieroja
Olen Mia, liikkeemme toinen omistaja. Yli 25 vuotta kauneudenhoitoalalla työskentelyä ja edelleenkin jokainen työpäiväni tuottaa minulle paljon iloa! Kouluttautuminen ja ajassa pysyminen kaikilla toimenkuvani osa-aloilla on ammatillisesti tärkeää itselleni.
Kasvohoidoissa olen erikoistunut tavoitteellisiin laitehoitoihin. Jalkojenhoidossa erityisosaamistani on terveydellinen jalkahoito. Jalkahoitoon voit tulla myös palvelusetelillä. Hoidon korkea laatu on minulle tärkeä arvo. Se syntyy ammattitaidosta, kuuntelevasta asiakaskohtaamisesta, hyvästä asiakaspalvelusta sekä hoidon turvallisuudesta ja puhtaudesta. Hyvän hoidon perusta on hoitovälineiden ja käsittelyn hyvä hygienia. Lempityötäni en osaa eritellä. Sillä laaja ammattiosaamiseni kauneuden- ja terveydenhoidossa tuo työpäiviini mukavaa vaihtelevuutta.
Haluan antaa sinulle erittäin onnistuneen, ihanan ja rentouttavan palvelukokemuksen suurella sydämellä!
ESSI
Ripsi- ja kynsiteknikko, lash lift, brow lift, kestovärit, vahaukset
Olen Essi, pidän kauneusalassa siitä, että jatkuvasti tulee uusia trendejä ja ilmiöitä ja aina voi oppia uutta. Työssäni parasta onkin, että pääsen upeita erilaisia ideoita toteuttamaan yhdessä ihanien asiakkaiden kanssa.
Pyrin pysymään ajan tasalla uusissa tyyleissä ja malleissa sekä kynsissä että ripsissä. Parasta onkin nähdä upeat lopputulokset ja ihana hymy asiakkaan kasvoilla.
Lämpimästi tervetuloa! @beauty_by_essi_
JENNA
Parturi-kampaaja, meikkaaja, erikoistunut kampauksiin ja morsiamien laittamiseen
Olen Jenna, ollut alalla reilun 10 vuotta ja kokemusta on sekä vuokratuoliyrittäjänä, että liikkeen omistajana. Jo opiskeluaikana olin todella kiinnostunut alasta ja osallistuinkin kahtena vuonna taitaja kilpailuihin, valmistumisen jälkeen jatkoin havittelua eteenpäin kilpailumaailmassa ja raivasin tieni worldskills varakilpailijaksi vuonna 2013. Kilpailumaailma ja hiusmuoti on kiehtonut senkin jälkeen ja olenkin kouluttautunut paljon sekäkäynyt Goldwellin järjestämiä kansainvälisiä Color Zoom tapahtumia.
Liiketyössä pidän asiakaskohtaamisista, siitä että voin tehdä jonkun päivästä paremman uusilla upeilla hiuksilla, tai joskus vaan se juttutuokio on tärkeämpi ja hiukset tulee hyvänä sivutuotteena. Asiakkaina minulla käy ihan pienistä lapsista eläkeläisiin. Teen paljon raidoituksia, hyvin asettuvaa polkkatukkaa, tarkkaa siistiä parturityötä ja kampauksia sekä meikkejä. Kampauksia olen tehnyt mm. myös kaksi kertaa Jukka Rintalan näytöksissä, viimeisin vuosi sitten uudenvuoden juhlakonsertissa Imatralla.
Lämpimästi tervetuloa! Minun töitä näkee @hairbyjennakroger
RIKKA
Parturi-kampaaja, SKY-kosmetologi ja jalkahoitaja (at)
Olen Rikka, moniosaava kauneusalan ammattilainen yli kymmenen vuoden kokemuksella. Intohimoni on tarjota asiakkailleni hemmotteluhetkiä päästä varpaisiin, pieniä irtiottoja arjesta.
Tarjoamiini palveluihin lukeutuu kasvohoidot, vartalohoidot, jalkahoidot, sekä hiusten leikkaukset, värjäykset, kiharakäsittelyt ja kampaukset. Tykkään monipuolisuudesta ja työn vaihtelevuudesta. Jokaisen asiaskohtaamisen myötä vastaan tulee erillaisia ihania toiveita. Nautin suuresti niiden toteuttamisesta, kuten myös hoidon tulosten tuottamasta ilosta asiakkaani hymyilevillä kasvoilla.
Uusien tuulien seuraaminen, taitojen ja palveluiden kehittäminen, ja kouluttautuminen ovat minulle sydämenasioita. Haluan tarjota asiakkailleni vain parhaan laadun hoitoa. Se syntyy ammattitaidosta.
Lämpimästi tervetuloa hemmoteltavaksi!