TIIMI

RUTH

Hiusmuotoilija, sertifioitu kestopigmentointi-osaaja, koulutettu hieroja, jalkahoitaja (at) & kosmetologi, koulutettu rasvanpolttolaser, HIFU, IPL, Cryo-jäädytushoitojen sekä biomikroneulausten tekijä

Olen Ruth, Casabellan perustaja & liikkeen omistaja. Yli 20 vuoden kokemus kauneudenhoitoalasta yhdistettynä jatkuvaan kouluttautumiseen & palvelujen kehittämiseen näkyvät intohimona ammattejani sekä liikettämme kohtaan. 

Erikoisosaamista minulta löytyy kestopigmentoinneista, laitehoidoista kasvoille sekä jalkahoidoista. Terveydenhuollollisesta jalkojenhoito ammattitutkinnon menestyksellisestä suorittamisesta olen saanut Mestarikiltaneuvoston myöntämän eräänlaisen kunniakirjan eli Kisällinkirjan. Nöyränä mutta erittäin onnellisena oli suuri kunnia ottaa vastaan myös tunnustus ja palkinto tulla valituksi vuoden 2019 hankasalmelaiseksi yrittäjäksi. 

Rakastan tehdä tarkkuutta vaativia töitä ja erityisesti kaikkea, mistä näkee saman tien työn tuloksen. Koulutukset ovat intohimo, ja olenkin hakeutunut ihailemani kollegojen oppiin sekä kansainvälisiin koulutuksiin aina kun se on ollut mahdollista. Vaadin itseltäni paljon, janoan uutta tietoa ja koen suurta halua kehittyä alan huippuosaajaksi. 

Haluan tarjota asiakkailleni aina uusinta ja parasta palveluvaihtoehtoa turvallisesti ja hyvällä ammattitaidolla. Työpäivissäni iloitsen ihanista asiakaskohtaamisista, kauniista lopputuloksista sekä meidän huipputiimistä, joka on minulle äärimmäisen tärkeä! 

Lämpimästi tervetuloa!  @pmubycasabella

ESSI

Taitava ripsi- ja kynsiteknikko, lash lift, brow lift, kestovärit, vahaukset, ripsienpidennykset uusimmalla UV LED Light-tekniikalla

Olen Essi, pidän kauneusalassa siitä, että jatkuvasti tulee uusia trendejä ja ilmiöitä ja aina voi oppia uutta. Työssäni parasta onkin, että pääsen upeita erilaisia ideoita toteuttamaan yhdessä ihanien asiakkaiden kanssa. 

Pyrin pysymään ajan tasalla uusissa tyyleissä ja malleissa sekä kynsissä että ripsissä. Parasta onkin nähdä upeat lopputulokset ja ihana hymy asiakkaan kasvoilla. 

Lämpimästi tervetuloa! @beauty_by_essi_

JENNA

Parturi-kampaaja, meikkaaja, erikoistunut hiusten vaalennuksiin, kampauksiin ja morsiamien laittamiseen

Olen Jenna, ollut alalla reilun 10 vuotta ja kokemusta on sekä vuokratuoliyrittäjänä, että liikkeen omistajana. Jo opiskeluaikana olin todella kiinnostunut alasta ja osallistuinkin kahtena vuonna taitaja kilpailuihin, valmistumisen jälkeen jatkoin havittelua eteenpäin kilpailumaailmassa ja raivasin tieni worldskills varakilpailijaksi vuonna 2013. Kilpailumaailma ja hiusmuoti on kiehtonut senkin jälkeen ja olenkin kouluttautunut paljon sekäkäynyt Goldwellin järjestämiä kansainvälisiä Color Zoom tapahtumia. 

Liiketyössä pidän asiakaskohtaamisista, siitä että voin tehdä jonkun päivästä paremman uusilla upeilla hiuksilla, tai joskus vaan se juttutuokio on tärkeämpi ja hiukset tulee hyvänä sivutuotteena. Asiakkaina minulla käy ihan pienistä lapsista eläkeläisiin. Teen paljon raidoituksia, hyvin asettuvaa polkkatukkaa, tarkkaa siistiä parturityötä ja kampauksia sekä meikkejä. Kampauksia olen tehnyt mm. myös kolme kertaa Jukka Rintalan näytöksissä.

Lämpimästi tervetuloa! Minun töitä näkee @hairbyjennakroger


JUTTA

Kosmetologi

Hei olen Jutta, kosmetologi ja tuleva hiusalan ammattilainen. Parasta työssäni on asiakkaat. Työni on minulle tärkeää, sillä tahdon aina saada asiakkaalle parhaan mahdollisen lopputuloksen tekemästäni työstä, toivon että minun penkissäni asiakkaalla on aina mukava ja turvallinen olo. Useasti saankin kehuja hyvästä hieronnasta ja asiakkaat toteavat, että hoidossani olisivat viihtyneet pidempäänkin.  

Kanssani asiakas saa halutessaan käydä kuulumisiaan läpi, sillä pidän kovasti asiakkaiden kanssa jutustelusta. Kohtaan asiakkaan aina yksilönä ja pyrin toteuttamaan työni juuri hänen tarpeiden mukaan. 

Erityisesti pidän siitä, että saan työskennellä useiden ja erilaisten ihmisten kanssa. Kauneusala yleisesti inspiroi minua ja kaikki uudet vaihtuvat trendit ja vanhat klassikot, joissa on hyvä pysyä mukana. 

Toiveeni tällä alalla olisi vielä kehittyä ja kouluttautua uusiin asioihin ja saada laajennettua omaa osaamista.

OONA

Olen Oona, pian valmistuva oppisopimus-työntekijä parturi-kampaaja alalta.  

Olen todella innokas ja utelias oppimaan jatkuvasti uutta ja pidän asiakaspalvelusta. Tykkään haastaa itseäni ja uusia kokemuksia kertyykin päivittäin lisää. 

Teen kaikenlaisia hiuspalveluita, mutta raidotukset ovat erityisesti lähellä sydäntäni. 

Portfolion teko on alkanut ja kuvia töistäni lisään instaan @hairbyoonaminella